Metsäkeskuksen metsävaratiedon latauspalvelussa on lyhyellä varoitusajalla ilmoitettu käyttökatko tiistaina 15.10., minkä johdosta OP Metsän metsätietojen siirrossa ja metsäarvioiden tilaamisessa esiintyy katkoja. Käyttökatko alkaa klo 12. Pahoittelemme huoltotöistä aiheutuvaa vaivaa.

Sukupolvenvaihdos

Suunnitteletteko metsätilan omistajanvaihdosta? Valtaosa Suomen metsistä vaihtaa omistajaa perheen tai suvun sisällä joko perintönä, lahjana tai kauppoina. Suunnitelmallinen ja hallittu sukupolvenvaihdos on useissa tapauksissa parempi kuin yllättävä omistuksen siirtyminen esimerkiksi perinnön kautta.

Metsätilan sukupolvenvaihdosta kannattaa harkita eri näkökulmista. Asiaan vaikuttavat niin taloudelliset tekijät, henkilökohtaiseen motivaatioon liittyvät tekijät kuin myös metsän nykytilanne ja hoitotarpeet.

Ensisijaisesti metsä kannattaa siirtää yhdelle omistajalle. Yksinomistus on tehokkain ja riidattomin omistustapa. Metsän yhteisomistus tuo usein jossain vaiheessa päätöksenteko-ongelmia.

Metsän myyminen voi olla usein järkevin omistajanvaihdos silloin, kun metsä halutaan siirtää vain yhdelle lapselle.

Tässä muutamia vinkkejä:

  • Selvitä, löytyykö perheestä tai suvusta metsätilalle halukas jatkaja. Mikäli motivoitunutta jatkajaa ei ole, harkitse metsän myymistä ulkopuoliselle taholle.

  • Tutustu verotukseen. Tutustumalla myyntiin, perimiseen ja lahjoittamiseen liittyvään verotukseen hyvissä ajoin saat tarkemman käsityksen eri vaihtoehdoista.

  • Tarkistuta metsän nykytila. Esimerkiksi voimassaoleva metsäsuunnitelma antaa sinulle hyvän käsityksen metsän tulevista hoitotarpeista ja taloudellisista mahdollisuuksista.

  • Pyri yksinkertaisuuteen. Metsätilojen omistajanvaihdoksissa kannattaa pyrkiä välttämään tarpeetonta metsätilojen pirstomista usean omistajan kesken.

Chatti ei ole tällä hetkellä avoinna

Voit jättää kysymyksesi palautelomakkeen kautta.