Metsäkeskuksen metsävaratiedon latauspalvelussa on lyhyellä varoitusajalla ilmoitettu käyttökatko tiistaina 15.10., minkä johdosta OP Metsän metsätietojen siirrossa ja metsäarvioiden tilaamisessa esiintyy katkoja. Käyttökatko alkaa klo 12. Pahoittelemme huoltotöistä aiheutuvaa vaivaa.

Johdanto

Metsän omistaminen tuo sekä velvollisuuksia että mahdollisuuksia. Metsänomistajille tarkoitettu oppaamme auttaa sinua tekemään juuri sinulle sopivia valintoja. Listasimme tärkeimmät askeleet myös uudelle metsänomistajalle.

Metsänomistajan opas kertoo perusasiat metsänhoidosta sekä selittää kattavasti metsäsi mahdollisuudet osana taloudellista varallisuuttasi. Opas auttaa sinua ymmärtämään metsäomaisuuttasi paremmin ja tekemään metsän arvoa ylläpitäviä suunnitelmia. Metsää koskevat päätökset vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen ja aina seuraaville sukupolville, joten on tärkeää käsittää perusasiat metsästä ja sille tehtävistä toimenpiteistä.

Tämän oppaan avulla syvennät metsätietämystäsi perusasioista. Eri teemoihin paneutuvat alasivut saat avattua oikealla näkyvästä valikosta.

OP Metsä – metsänomistajan kätevin työkalu ison omaisuuserän hallintaan

OP Metsän avulla tunnistat metsäsi mahdollisuudet.

Palvelussa voit tarkastella omia metsätietojasi ja näet julkiseen metsävaratietoon perustuvan arvion metsäsi arvosta sekä puuston koosta. Näytämme hakkuumahdollisuudet, tulevat hoitotyöt ja hakkuiden nettotulot seuraavan kymmenen vuoden ajalle. Lisäksi näet arvion metsäsi hiilinielun koosta 10-vuotiskauden keskiarvona.

Palvelusta näet myös luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elinympäristöt ja millä kuvioilla ne sijaitsevat. Halutessasi voit tarjota osaa metsästäsi määräaikaisen tai pysyvään Metso-ohjelman mukaiseen suojeluun.

Palvelun tavoitteena on, että metsänomistajana kykenet hoitamaan metsääsi entistä paremmin osana taloudellista varallisuuttasi ja osana elävää luontoa.

Omaa metsäomaisuuttasi koskevat tiedot haetaan suostumuksellasi Metsäkeskuksen Metsään.fi-verkkopalvelusta. Tietolähteinä toimivat Metsäkeskus, Maanmittauslaitos sekä Luonnonvarakeskus Luke.

Chatti ei ole tällä hetkellä avoinna

Voit jättää kysymyksesi palautelomakkeen kautta.