Tiedätkö sinä oman metsävarallisuutesi arvon?

Metsää ei aina nähdä arvokkaana ja tuottavana omaisuutena. OP Metsä auttaa sinua ymmärtämään metsäsi arvon ja sen mahdollisuudet.

Suurin osa Suomen metsistä on yksityisten metsänomistajien omistuksessa. Osa metsistä kasvaa ja kukoistaa, osa jää vähälle huomiolle.

– Noin kahtakymmentä prosenttia Suomen metsistä ei ole hoidettu kymmeniin vuosiin, harmittelee OP:n tuotepäällikkö Antti Suikkari.

Suikkari toivoisi, että metsänomistajat ymmärtäisivät luontoarvojen lisäksi myös metsien taloudellisen arvon ja haluaisivat siksi pitää metsistä parempaa huolta. Siihen apua saa palkitusta OP Metsä -palvelusta.

Jokaiselle metsänomistajalle avoimen ja maksuttoman palvelun tärkeimpiä ominaisuuksia on, että se laskee arvion puuston arvosta ja arvon kehittymisestä tulevina vuosina. Lisäksi palvelusta löytyvät toimenpidesuositukset eli hakkuumahdollisuudet ja hoitosuositukset sekä tietenkin tarkemmat kuviotiedot.

– Tavoitteemme on saada metsänomistajat ymmärtämään, että metsä on arvo-omaisuutta. Metsän arvoa ei nimittäin välttämättä aina ymmärretä euroina, koska metsään liittyy usein myös tunnearvoa. Usein metsän arvo voi olla kymmeniä tai satoja tuhansia eikä metsää silti haluta vakuuttaa 100-200 euron metsävakuutuksella, Suikkari toteaa.

Suikkari muistuttaa, että metsä on tuottavaa omaisuutta ja sitä voi käyttää esimerkiksi asuntolainan lisävakuutena

– OP Metsä auttaa näissäkin tilanteissa. Palvelusta voi tilata helposti ja nopeasti maksullisen OP Metsäarvion esimerkiksi perunkirjoituksia, sukupolvenvaihdoksia ja vakuusarvon määrittelyä varten.

Hyötyjä erilaisille metsänomistajille

OP Metsän käyttö ei vaadi OP:n asiakkuutta. Palvelu otetaan käyttöön luomalla maksuton tili, tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla ja käynnistämällä omien metsäkiinteistöjen tietojen siirto Suomen Metsäkeskuksesta.

– OP Metsä laskee myös metsän hiilivaraston koon ja tunnistaa arvokkaat luontokohteet sekä suojelumahdollisuudet, Suikkari kertoo.

OP Metsä valittiin parhaaksi kuluttajille suunnatuksi verkkopalveluksi Grand One 2017 -kilpailussa.

–OP Metsä oli ensimmäinen metsäpalvelu, joka esitti metsätiedot selkeässä ja visuaalisessa muodossa ja vei niin sanotut kuviotiedot taka-alalle. Lisäksi toimme eurot osaksi metsätietoja.

OP Metsästä hyötyy myös aktiivisempi metsänomistaja.

– OP Metsän käyttäjäksi rekisteröityneet voivat ladata matkapuhelimelleen OP Metsän Veromuistio -mobiilisovelluksen. Sen avulla metsänomistaja voi kuvata ja tallentaa sähköisesti metsäverotukseen liittyvät tositteet ja ylläpitää metsätalouden harjoittamiseen liittyvää ajopäiväkirjaa.

Lue lisää osoitteesta op-metsa.fi