Lahopuu antaa kodin tuhansille lajeille

Lahopuun määrää on tavoitteena lisätä Suomen metsissä. Tehtävää on erityisesti Etelä-Suomessa. Säästöpuut ovat yksi tärkeä keino.

Lahopuulla on keskeinen merkitys metsän monimuotoisuuden ja elinvoimaisuuden säilyttämisessä. Noin neljännes Suomen metsälajeista, eli 4 000–5 000 lajia, on riippuvaisia kuolleesta puusta. Kolmannes näistä lajeista on uhanalaisia.

Lahopuuta käyttävät elinympäristönään monet sienet, kuten käävät ja orvakkaat, jäkälät ja sammaleet sekä hyönteisistä etenkin kovakuoriaiset. Linnuista muun muassa tikat ja tiaiset tekevät pesäpaikkansa kuolleisiin pökkelöihin.

– Maahan kaatuneen kuusen rungon kaarnan alla voi elää jopa toistasataa kovakuoriaislajia. Pidemmälle lahonneesta rungosta on löydetty tutkimuksissa noin 600 sienilajin dna:ta, kertoo metsä- ja biotalouden asiantuntijaorganisaatio Tapion johtava asiantuntija Lauri Saaristo.

Hänen mukaansa lahopuulla elävät lajit huolehtivat metsän perustoiminnasta eli kasvillisuuden sitomien ravinteiden vapauttamisesta takaisin kiertoon. Se on metsien elinvoimaisuuden lähtökohta.

Lahoava puu on jatkuvassa muutoksessa, ja eri eliöt hyödyntävät sitä lahoamisen eri vaiheissa. Saaristo sanoo sen selittävän lahopuueliöstön valtavaa monimuotoisuutta. Myös Suomen eri puulajit, joita on luonnonvaraisena kolmisenkymmentä, eroavat toisistaan pienelinympäristöinä.

Niinpä lahopuuta pitäisi olla monimuotoisuuden turvaamiseksi kohtalaisen paljon.

– Siten varmistetaan, että tietyn puulajin tiettyyn lahoamisvaiheeseen erikoistuneet lajit löytäisivät aina populaation elinalueelta uuden sopivan rungon, kun edellinen muuttuu sopimattomaksi, Saaristo selittää.

Hänen mukaansa tutkimuksissa on havaittu, että harvinaisimpia lahopuulla eläviä lajeja aletaan tavata todennäköisimmin vasta, kun lahopuuta on yli 20 kuutiota hehtaarilla.

Tavoitteena lisätä lahopuuta

Lahopuuta on huomattavasti enemmän Pohjois-Suomen metsissä kuin Etelä-Suomessa. Määrä on 2000-luvulla kasvanut etelässä ja vähentynyt pohjoisessa. Tähän ovat vaikuttaneet pääasiassa myrskyt, jotka kaatavat puita. Pohjois-Suomessa niitä ei ole ollut samassa määrin.

Luonnonvarakeskuksen mukaan lahopuuta on Etelä-Suomessa keskimäärin 4,4 kuutiota hehtaarilla ja Pohjois-Suomessa keskimäärin 7,2 kuutiota hehtaarilla.

Tavoitteena on, että lahopuun määrä nousisi Etelä-Suomen metsissä viiden vuoden sisällä keskimäärin viiteen kuutioon hehtaarilla. Lahopuun lisääminen on Kansallisen metsästrategian mukainen tavoite, johon metsäalan eri toimijat ovat sitoutuneet vahvasti.

Saaristo huomauttaa lahopuun olevan sikäli helppo monimuotoisuuden lisäämisen keino, että sitä syntyy jatkuvasti itsestään. Tehokkainta on, kun kaikkea kaatunutta puuta ei kerätä pois.

– Metsänomistajalta vaaditaan aktiivinen päätös, että metsissä saa olla lahopuuta. Siitä pitää myös kertoa kaikille metsän hoitotöitä tekeville ammattilaisille.

Lahopuun lisäämistä voidaan edistää sopimalla, että niitä varotaan hakkuiden yhteydessä eikä niitä kerätä metsistä pois. Säästöpuita pitäisi myös jättää hakatuille aukioille selvästi nykyistä enemmän.

Jätä säästöpuut metsään ryhmissä

Säästöpuut ovat eläviä puita, joita jätetään tarkoituksella metsään kasvamaan ja lopulta lahoamaan. Muun muassa vapaaehtoiset metsäsertifioinnit edellyttävät niiden jättämistä.

Säästöpuiksi sopivat esimerkiksi raidat, lepät jaa haavat, jotka ovat tärkeä osa monimuotoista talousmetsää mutta joiden taloudellinen arvo on pieni.

Säästöpuita kannatta jättää talousmetsään isommissa ryhmissä sen sijaan, että niitä on muutaman puun ryppäissä ympäri hakkuualuetta. Näin varmistetaan, että puut saavat lahota rauhassa vuosikymmenten ajan.

Saaristo huomauttaa, että osa kaatuneista puista on väistämättä koneiden ja metsänhoitotoimien tiellä, joten ne murskaantuvat.

– Vain hyvin harvinaiset puut, kuten sisältä lahonnut mutta pystyssä oleva järeä haapa, kannattaa säilyttää yksittäin.

Esimerkiksi rantavyöhykkeet ovat erinomaisia paikkoja lahopuille.

– Niitä säästämällä metsänomistaja voi halutessaan todella vahvistaa talousmetsänsä monimuotoisuutta. Tällaisille erityiskohteille voi sallia lahopuuta kymmeniä kuutioita, jolloin alue on todella runsaslahopuinen, Saaristo neuvoo.

Myös tekopökkelöt ovat hyvä keino hyönteisten ja lintujen huomioimiseen. Ne ovat metsään tarkoituksella etenkin harvennushakkuissa jätettyjä korkeita kantoja. Esimerkiksi metsätiaiset voivat löytää niistä sopivan pesäpaikan.

– Pökkelö ei pysy pystyssä kovin pitkään, kun se lahoaa, joten se on vain tilapäinen resurssi. Siksi on tärkeää, että tekopökkelöitä tehtäisiin kaikissa hakkuissa tasaisesti, Saaristo sanoo.

Lahopuu ei lisää tuhoriskejä

Tyypillinen väärä käsitys lahopuista on, että ne altistavat metsän tuhohyönteisten leviämiselle. Tämä ei pidä paikkaansa. Saaristo korostaa, että kuolleen, lahoavan puun jättäminen metsään on täysin turvallista.

Laki metsätuhojen torjunnasta koskee tältä osin vain eläviä ja tuoreeltaan vahingoittuneita puita. Jos metsässä on tuoreita, myrskyn kaatamia kuusia yli 10 kuutiometriä hehtaarilla, sen ylittävä määrä on kerättävä pois. Mäntyjen osalta raja on yli 20 kuutiota.

Saaristo huomauttaa, että muutkin maanomistajat kuin metsänomistajat voivat soveltaa lahopuuhoidon periaatetta. Niitä voi jättää esimerkiksi oman kotitalotontin reunalle tai kesämökin takametsään.